”Kutsun teitä kanssani pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan.” Mannerheim 29.6.1941
Jatkosodan alla luterilaisten sotilaspastorien piti pohtia kantaansa sotaan. Viides käsky kielsi tappamisen, mutta voiko sota olla oikeutettu? Talvisodassa oli ollut kyse puolustautumisesta, mutta jatkosodassa Suomi hyökkäsi. Perustellakseen sodankäynnin papit alkoivat puhua pyhästä sodasta, ristiretkestä Itä-Karjalaan.
1940-luvun Suomessa uskonnollinen retoriikka oli useimmille tuttua, pappeja pidettiin arvossa ja heidän sanaansa kuunneltiin. Pappien puheissa sodan tarkoitus oli myös vastustaa antikristusta, bolševismia – sota oli hyvän ja pahan taistelua. Kun sodan suunta kääntyi, saarnatkin muuttuivat: tappiot johtuivat synnistä ja aluemenetykset olivat Jumalan rangaistus.
Suomen pyhä sota tarjoaa poikkeuksellisen näkökulman jatkosotaan. Papit tasapainoilivat päättäjien ja sotilaiden välissä – valoivat taistelutahtoa ja lohduttivat vastoinkäymisissä mutta myös muokkasivat sotilaiden mielialoja tukemaan Suomen kulloisiakin tavoitteita. Teos kuvaa elävästi pappien ristiriitaista tilannetta jatkosodassa: miten kristityn pitää toimia, kun esivalta käskee tappamaan?