"mitä luulit valoksi oli heijastuksen heijastus
mitä kieleksi, oli joki kuilun pohjalla"

Käärme kulkee auringonläikät poskillaan vilpolassa. Persefone pukeutuu koivunlehtisiin kenkiin ja luistelee virralla.

Runojen Akheron on sekä kreikkalainen joki että manalaa halkova virta. Runoissa liikutaan maalla ja kaupungissa. Pommisuojissa, rannoilla ja nietoksissa. Surun eri olomuodot ja ajankulku tarttuvat luontoon ja ihmisiin. Ja kaikkea ympäröi turkoosin, vihreän ja sinisen eri sävyissä kimmeltävä vesi, sen luoma muutos.

Sanat ja rytmi vievät lukijan taiturimaisesti mytologiaan ja nykyhetken polttopisteisiin, sekä pohjoiseen, lumen loistoon, joka pyyhkii pois jäljet ja kirjoituksen.