Tehtäväpaketti sisältää painetut Oivaltaja 1a E ja 1b E eriyttävät oppikirjat sekä Tarinoiden aapisen Tehtävät A ja B.
Oivaltaja 1a on oivallusta kehittävä alakoulun matematiikan oppikirja. Siinä edetään lukualueella 0−9 ja luodaan matemaattisten perustaitojen pohjaa mm. harjoittelemalla lukukäsitettä, lukujonotaitoja ja hajotelmia. Yhteen- ja vähennyslaskuissa keskitytään ymmärtävään oppimiseen monipuolisten tehtävien avulla. Geometriassa päästään harjoittelemaan mm. viivoittimen käyttöä, kuvioiden tunnistamista ja piirtämistä.
Oivaltaja 1b -kirjassa lukualue laajennetaan 20:een saakka ja tehtävissä jatketaan perustaitojen pohjan rakentamista. Kymmenylitys opitaan toistuvien, ymmärrystä tukevien tehtävätyyppien avulla. Kirjassa perehdytään myös mittaamisen saloihin ja kellonaikoihin. Oivallus-jaksot syventävät kirjan sisältöjä ja opettavat paljon uutta.
Oivaltaja 1a E ja 1b E eriyttävät kirjat noudattavat rakenteeltaan peruskirjoja. E-kirjojen tehtävissä oppijoille tarjotaan peruskirjaa enemmän lisätukea. Lisäksi tehtävien pilkkominen ja väljempi sijoittelu antavat aikaa ja rauhaa oppimiselle. Kirjojen lopussa Vahvistus-osioissa harjoitetaan ydintaitoja sekä annetaan ennakoivaa tukea uusien sisältöjen oppimiseen.
Tarinoiden aapisen Tehtävät A on tarkoitettu oppilaalle, joka opettelee lukemaan ja kirjoittamaan. Tehtäväkirjassa harjoitellaan äänteen tunnistamista, kirjainmuodon kirjoittamista, sekä lukemista ja kirjoittamista tavu-, sana- ja virketasolla. Tehtävät A -kirjan mukana tulee erillinen kirjoitusvihko.
Tehtävät B sisältää kielitiedon ja luetunymmärtämisen tehtäviä omina kokonaisuuksinaan, joita opettaja voi käyttää haluamassaan järjestyksessä. Lyhyet ja selkeät opetustekstit tukevat kielitiedon tehtävien tekemistä. Monipuoliset luetunymmärtämisen tehtävät etenevät sanatasolta virketasolle. Kirjan lopussa on lisätehtäviä.
Lue lisää Oivaltajasta: otava.fi/oivaltaja
Lue lisää Tarinoiden aapisesta: otava.fi/tarinoidenaapinen