Talvisodan syttyessä Laatokan luostarisaarelaiset joutuivat jättämään kotinsa ja lähtemään ”viehkatielle” kohti uutta elämää Sisä-Suomessa. Sopeutuminen oli eläväisille ja vapauteen kasvaneille karjalaisille vaikeaa, ja outoa kieltä puhuvassa ympäristössä evakkoihin suhtauduttiin oudoksuen.
Lapset, ja etenkin sodassa olevien miesten töistä huolehtivat pojat, toimivat yhteisön sillanrakentajina. Koulun ja työn ohessa pojilla riitti aikaa myös monenlaisiin kujeisiin ja kolttosiin.
Eino Salakan romaanista henkii syvä rakkaus Karjalaan. Omakohtaisissa tarinoissaan hän on kuvannut myös lapsuuttaan Valamon saarella.