Suomalainen vapaaehtoisista koostunut SS-pataljoona on sotahistorian erikoisuuksia, jota ympäröi isänmaallisuuden sädekehä mutta myös sotarikosepäilyjen varjo. Kotimaisessa historiankirjoituksessa suomalaiset SS-miehet on nähty epäpoliittisina eliittisotilaina ja velvollisuudentuntoisina isänmaanystävinä, jotka sotivat kotimaansa vapauden puolesta Hitlerin muuten niin pahamaineisissa SS-joukoissa.

Hakaristin ritarit kyseenalaistaa suomalaisen SS-tutkimuksen luomia myyttejä ja porautuu suomalaisen nationalismin ytimeen. Mikä sai 1 400 nuorta suomalaista liittymään Heinrich Himmlerin johtamiin Waffen-SS-joukkoihin ja vannomaan uskollisuutta Adolf Hitlerille? Pystyikö pahamaineisissa SS-joukoissa taistelemaan puhtain asein? Vaikka suomalaiset SS-miehet eivät Saksan itärintamalle lähtiessään tienneet holokaustista ja sotarikoksista, kansallissosialistisen ideologian julmuudesta ei ollut pienintäkään epäilystä. Toisia se veti puoleensa, toiset kavahtivat sitä.

Hakaristin ritarit tuo päivänvaloon vaiettuja puolia suomalaisista SS-joukoista ja haastaa aiemman, poliittisesti värittyneen tutkimuksen. Suomalaiset rivimiehet kamppailivat sodan raadollisuuden ja ylevän propagandan ristipaineessa. Joukkoon mahtui viimeiseen saakka Hitlerille uskollisia kansallissosialisteja, kuten Unto Boman ja korkeimpaan SS:n sotilasarvoon kohonnut suomalainen, Obersturmbannführer Kalervo Kurkiala. SS:n julmuuksia kritisoi puolestaan sotilaspastori Ensio Pihkala, joka tallensi päiväkirjaansa silminnäkijäkuvauksia juutalaisten joukkotuhosta.